Unelma Sirpa Leena

Olen minä miettinyt
miten tässä käy
kun ei enää horisonttia näy
oli minulla unelma
mutta joku rikkoi sen
ja kun paljain jaloin astelin
perille pääsin jaloil verisil

Äiti käski matot puhdistaa
ja lähteä leukapystyssä kohti tulevaa
jalkoihin vain sattuu niin kamalasti
en tiedä pääsenkö niillä ikinä perille asti

Hapuilevin askelin
maailmaa katselin
tahdoin löytää unelmani uudestaan
sitä jossain kai halvalla tarjotaan
Jos vain unelmia itse osaisin valmistaa
Ei tarvitsisi enää varastaa

Itsemurha

Maailma tekee identeetti itsemurhaa.
Emme kelpaa, pitää olla jotain muuta.
Pitää olla joku.
Muuten et kelpaa.

Juuri niin, sinä siellä!
Ole oma itsesi, niin et kelpaa kellekään.
Ole joku toinen, olet kaikki.
Etkä enää koskaan sinä.

Olet täydellinen.

Vapaa pudotus

Näin sinut.
Olit niin kaunis, aivan liian kaunis.
En pitannut, välittänyt en, olihan minulla jo toinen.
Silti sinua katselin ja ihailin.
Tuli päivä, jolloin olin taas vapaa.
Ja sinä minua katselit, ehkä tarkoituksettomasti katselit.
Mutta minä putosin, ja niin rukoilin että minut kiinni ottaisit.

Ethän anna minun pudota?
Sinua rukoillen katselin.
Ethän anna minun kaatua?
Niin sinua katselin.
Ethän minua kadota?
Kovin paljon sinua katselin.

Hymyile minulle vielä kerran.

Risteys.

Ohi kulkevia ihmisiä.
Sokeita myyriä, jotka massassa kulkevat.
Väärään suuntaankin vielä, ne idiootit.
Pyrkivät menemään helpoimman kautta.
Ei sieltä missä aita on matalin, vaan siellä missä se on kaatunut.

Ja kun näillä, ihmisillä, olisi
energiaa
voimaa
taitoa
pyrkiä parempiin tuloksiin.

Nämä idiootit.

Miettisivät tekojaan!
Mutta kun ovat niin mykkiä, mitä he suustaan sanotuksi saavat?
Mielipiteet eivät ole heidän, ne ovat massan.
Sen massan missä he ovat nuoruudestaan asti kulkeneet.
Eivät ole ikinä uskaltaneet vapaati puhua.

Tämä idioottimainen myyrien yhteiskunta.

Valhe

Otan kuulokkeeni,
ja peitän korvani maailman melulta.
Keskityn laulajan sanomiin,
hänen valkoisiin valheisiin.
Suljen silmäni,
peitän maailman näkyvitä.
Sen mitä todellisena pidetään.
Se, mihin minut, aikojeni alussa pakotettiin.

Naamioni.

Piileskelen naamioni takana, sillä pelkään etten kelpaa muille.
Naamioni taakse, olen kätkenyt toisen naamion, ja naamion naamion päälle.
Missä ovat todelliset kasvoni?
Ovatko nuo naamioita, mitkä minulle valehdellen hymyilevät takaisin?
Näissä naamiaisissa ei kukaan tahdo olla osallisena, mutta kukaan ei tahdo jäädä niistä pois.
Jäädä ulkopuolle näistä ankeista juhlista.

Tuuleni

Nuorena, alle kymmen vuotiaana,
kuvittelin, että tuuli minua kuunteli,
puhui minulle ja lämmöllään suuteli.
Hallitsin sitä, rakastin sitä.
Kasvoin ja tuuli minua aina seurasi.
Vasta silloin tajusin, että en voi sitä hallita.
Se oli vapaampi kuin minä.
En olisi sitä ikinä voinut kahlita.
Se kuitenkin minua vielä seuraa.
Muistoilleni hymyille, mietin miten minusta kasvoi tälläinen.
Olisin tahtonut kasvaa yhtä vapaaksi kuin tuuli.
Kasvaa lapseksi jälleen.